torstai 18. syyskuuta 2014

kuulumisia isojen metsäkerhosta


 Tervehdys kuin tuulahdus <3

Isojen metsäkerhossa riittää hulinaa ja touhua... vauhtia ja melkeinpä vaarallisia tilanteita... ei vaiteskaan, koputan nyt puuta ( eli päätäni), sillä koko tänä aikana en ole tarvinnut kaivaa lääkelaukkua esiin kuin yhdesti ja sekin oli laastari sormeen kun lapsi oli satuttanut se jo kotona.

Mukavaa on ollut, vaikka joskus kokeillaan aikuista kun innostutaan ja millään ei malteta lopettaa vaikka pilli soinut kuin palosireeni... mutta ei hätää, kun Kökkö Einarit on heitetty pusikkoon niin elämä jatkuu auvoisena . Tässä täytyy tietysti valaista ulkopuolisia, että me metsäkerhossa tunnetaan sellainen henkilö kuin Kökkö Einari, se on se Känkkäränkän serkku ja se saa lapset käyttäytymään ihan oudosti. Ja kun Kökkö Einari valtaa lapsen niin se on puhallettava käteen ja heitettävä metsikköön, jotta voidaan taas hyvillä mielin jatkaa seikkailujamme metsässämme.












               Meillä metsässä on ahkera joukko
               rakennusmiehiä, jotka rakentelevat
                raketteja, helikoptereita, asuntoja,... 
                 ja yhteispelillähän se homma sujuu
               leikiten.








                                                            

                 Tässä valmistellaan rakettia, jolla pääsee
                   mummolaan yhdessä hujauksessa.










Eräänä keskiviikkona löysimme kerhopaikaltamme terveiset :) 
Viimekeväiset sisarukset olivat käyneet siellä ja kylläpä he olivatkin ahkeroineet ja saaneet kepeistä aikaan  tervehdyksen...  Kiitos <3   jokainen joka heidät tunsi, tuli hyvin iloiselle mielelle.















Tässä on meidän oma kotipesä, johon kokoonnumme sekä

tullessa metsään että pois lähtiessä sekä nautimme maittavat metsäeväät. Reput säilytetään viereisissä puissa ja näihin puihin voi sateisina päivinä virittää pressun eli katoksen.







Metsässä pääsemme tutustumaan ja tutkimaan kainelaisiin jännittäviin kuten sieniin ja ....




                                 ISOSITTIÄISEEN joka on kauniin sininen vatsapuolelta



                                    

Rohkeimmat uskaltautuivat ottamaan sen käteensä.






                                            RAKENNUSMIEHSTEN PUUHASTELUA
 
 



Ahkerat rakennusmiehet on rakentanut meille ihan ikioman helikopterin,  joka vaatii silloin tällöin huoltoa.  

                                                                                                                                                                                                           








             Hei me lenetään....                             









..ja helikopterin käydessä liian tavalliseksi, siirrymme avaruusalukseen, jossa on törmäyssuoja










 
Törmäyssuoja on erittäin tarpeellinen kun lennetään
avaruudessa ;)




            Avaruudesta voi löytyy
           kaikenlaista ihmeteltävää ....







 









Entä kukahan mahtaa asua täällä kuukiven kolossa?




                                        










     rakennusmiesten lisäksi meillä on talonmiehiä,
                                                        jotka pitävät paikat siistinä ja kunnossa.


     
MUTTA MITÄ IHMETTÄ....?



                                          
                               
                                            Missäs lapset nyt on majaa rakentamassa???

        ... hmm taisivathan he vierailla pk.Haagassa Haaga Sport päivänä
ja ensinmäistä kertaa metsäkerholaiset nauttivat eväänsä sisätiloissa ja se tuntui niin aikuisista kuin lapsista hassulta.








Mukavaa oli vierailla päiväkodissa, mutta luulen että meistä jokainen oli enemmän kuin tyytyväinen kun päästiin taas seuraavana päivänä metsään touhuamaan







Lähtekäämme metsään, metsään metsään.
Lähtekäämme metsään retkelle.
Hip hei trallaallaa, metsään marssitaan,
hip-hei trallallaa trallallaa...

 



                puuhun minä kiipee, kiipeen kiipeen.
              puuhun minä kiipeen taitavasti.
          hip-hei trallaa, puuhun kiivetä saan.
         hip-hei trallallaa trallallaa...
 
 
 
 
 


 
 
                  Sienestäjä poimii taitavasti sieniä,                            mutta joskus joukkoon eksyy    MYRKKYSIENI.

 
Metsäkerho sai eräänä päivänä lahjan ja mahtavan lahjan saikin.
Nyt on Olli oravalle talvenvaralle syötävää. 




tiistai 16. syyskuuta 2014

hei hulinaa pienten mets'kerhosta

 
Pienten metsäkerhossa on opittu  ja leikitty kaikenlaista


 
 

 
Metsäkeinu on välillä ahkerassa käytössä



                       ja keinuvuoroa odotellessa voi rupatella mukavia

 
 
 




  kukaan ei löydä minua...


                                                 ...eikä minuakaan näe kukaan.
 
 
 
hei, mekin ollaan piilossa.
 
 
 
 
Päivän paras hetki on eväshetki ja pienet ovatkin jo oppineet aika taitavasti kaivamaan eväänsä repuistaan ja jopa pakkaamaan ne sinne takaisin.
 

 
 
 
 
 

 Metsästä löytyy aina kaikenlaista yllättävääkin puuhaa, kuten reikäinen puu, johon voi työntää tikkuja...
 
 


 
 
 

                                 ja se on tarkkuutta vaativaa puuhaa.
   ja tekemistä löytyy ja kavereita myös





                     
                                         Pienet karhut kävelyllä
          
 
 
 
 
 
 
Lentokoneella on lennelty ympäri maailmaa ja lentoemot tarjoilevat matkustajille herkullisia kana-giabatta leipiä ja juomaksi mehua, mutta....
 
 

                                Lentokoneetkin saattavat joskus tarvita korjaamista...

 


 
 






 ja eihän sitä konetta päältä korjata vaan alta kuin autojakin.



 
 
 
 
 

Moottorin korjaamisessa on oltava tarkkana     




   Yhdessä toista auttaen







                          ...Ja joskus tarvitaan useampikin auttamaan.








                             

Makkaran paistoakin olemme kokeilleet ja hyvältähän ne makkarat maistui


 


 






                       makkaran pujottamisessa tarvittiin

                                         hieman aikuisen apua.
 
 
 
 
 

 
 
 

 vähän sinappia pintaan ja eikun syömään....   NAM


             nuotioon polttopuiden kantaminen on puuhakasta puuhaa

 
 
 
Kipinävahdit työssään.

Haaga Sport tapahtuma 10.9

Huh- hah- hei, Haagan lapset voiton vei !


  10.9. Haagan päiväkoti järjesti perinteisen Haaga Sport tapahtuman, jolloin koko päiväkoti, niin pienet kuin isotkin menevät urheilemaan Haagan kentälle. Urheilu tapahtuu leikkimielisesti, keskenämme emme kilpaile. " Se on sellainen kilpaillu , jossa kaikki voittaa"; kertoi eskareiden Aarni
     Isot metsäkerholaisetkin  osallistuivat päivän tapahtumaan.
   Kentälle lähdettiin reippain mielin ja tulihan sitä matka taivallettua aikamoisesti.






 kannustus huudot kuuluvat tietysti kilpailuun:
 Pyrtötähdet voittoon, jaksaa riemun koittoon. 










Tänä vuonna myös metsäkerhon isot pääsivät osallistumaan Haaga Sport tapahtumaan. Edellisellä viikolla oltiin metsässä tehty yhteinen lippu. Tonttulan pihasta kerholaiset marssivat Haagan kentälle ja tulihan siinä eräänlainen kävely maratooni suoritettua. väsymyksestä huolimatta jokainen jaksoi reippaasti kokeilla erilaisia urheilumuotoja... 


 Huh-hah-hai, metsäkerho voiton vei !



Kentällä sai kokeilla mm. saappaan, pallon ja turpokeihään heittoa, pituushypyssä arvioitiin kuka hyppää oravan loikan verran ja pisimmän leiskauksen tekee kenguru.  Tietysti kokeillaan myös juoksutaitoja...
 Tapahtuman tarkoitus on tuottaa lapselle liikunnan iloa ja riemua, ja että lapselle tulee tunne että on osallisena jossain yhteisessä tekemisessä, kertoi Marianne haastattelussa.


 
 
 




Saappaanheitto oli ehdottomasti mukavin
ainakin metsäkerholaisten mielestä.









  " Me heitettiin keihästä ja juostiin ajan kanssa, eikä me kilpailla" ; kertoi Lilja.














Hei, minä hyppäsin ainakin oravan kanssa yhtä pitkälle.










      Pituushypyssä mittataulukkona oli; sammakko, orava, jänis, ilves ja    kenguru...  eläimet sijoitettu 50cm välein toisistaan.





         


                     
...ja jotkuthan leiskauttivat yhtä pitkälle kuin kengurut.









 Kun lapsilta kyseltiin miten päivä on mennyt, niin kuorossa tuli että hyvin mennyt ja ollut tosi mukava päivä.  ja pienimmätkin vakuuttivat ettei mikään ollut liian vaikeaa.


 
 


   Turpokeihään heitto
 
 
 
              
 
 
                               
                                                                                         
                           Aikuiset kannustivat ja jotkut uskaltautuivat
                           osallistumaan mukaan kisailuun.
              
 
                              Ja tietysti  jokainen lapsi sai upean mitalin kaulaansa                                                                                                                       





 

                              
   Hyvä me, hyvä Haagalaiset, hyvä metsäkerholaiset!