perjantai 17. kesäkuuta 2016


                             Virvatulien kevätjuhlat Nuuksiossa

Hei kaikki isot ja pienet lukijat. Kesä alkanut tohinalla ja näin sadepäivänä on taas hyvä istahtaa alas koneen ääreen. Valtava ikävä on ollut metsäkerholaisia. Lukuvuosi 2015-2016 on ollut kyllä antoisa vuosi Virvatulien kanssa. Me on tehty tänä aikana paljon asioita; on mm.mittailtu pituuksia, vedenmäärää, punnittu, satuiltu, tutkittu, pohdittu, tutkittu luontoa kaikilla aisteilla, retkeilty, opiskeltu muumien kanssa retkeilytaitoja, leikitty ja saatu roppakaupalla huimia elämyksiä jne....



ihan ensimmäiseksi kun saavuttiin Nuuksioon, niin lapset ja muutama vanhempi lähti meidän kanssa kevään viimeiselle vaellusretkelle. Kierrettiin Punarinnankierros ja matkan varrella oli jokunen tehtävä. Tehtävissä oli testejä opituista asioista ja uusia upeita kokemuksia luonnossa liikkuessa.
Vaelluksen jälkeen päästiin grillaamaan omia herkkuja, paistamaan tikkupullaa ja lettuja.
Välillä lapset esittivät vanhemmille itse tehdyn puuräpin sekä esittivät upean merirosvotanssin.
Tietysti kuvaan kuului myös todistusten jako ja kyllähän siinä muutama kyynel vierähti silmäkulmaan halaillessa näitä upeita lapsia.



Leirinuotiolla
                                                                                   "grillikota"

          


maisemat


                                                                                 retkeillessä tuli nälkä




ja jano



      ihan itse paistettu maistuu


                                                    




puiden pilkkominen





minä paistoin tän ihan itse


                                               

pienemillekin valmistui lämmin ateria

minäkin tahdon ruokaa





                                                                                     
ja pitihän lettukin saada itsepaistettuna



maistuu, nam
                                       erään aikuisen ihan eka itsepaistettu lettu :D


















Lämmin kiitos kaikille Virvatulien vanhemmille. Olette olleet mahtavia pienten retkeilijöiden taustajoukkue. Olette tarvittaessa iloisina  auttamaan meitä, olette varauksettomasti vastaanottaneet kaikki meidän retket ja suunnitelmat sekä auttaneet retkikuljetuksissa.
Teidän kansa on ollut ilo työskennellä. teitä ja lapsianne tulee meillä molemmilla ikävä.



Tässä lopuksi vielä linkki, josta näette lisää kuvia (kuvaajan luvalla).


https://www.flickr.com/gp/124210059@N07/88fjmM


                             Kiitos kuvaajalle mahtavista kuvista.