Kevät keikkuen tulevi

Kevät 2018

Kevät tuli tänä vuonna hitaasti. oli tarkoitus tutkia pikkuisia ötököiden ilmestymistä, mutta kylmät ilmat sai ötökät lymyilemään piilossa. Ahkerasti lapset tutkivat lahopuiden runkoja ja jokaisesta pienen pienestä ökkiäisestä kumpusi suuri riemu. 

                                                               Pikku toukka paksulainen



                                               

      Toukka kiipee herneenvartta,
   kainalossa Suomen kartta.
Tarkoitus on matkustaa,
ristiin rastiin koko maa.

        Toukka kiipee herneenvartta,
  painaa kainalossa kartta.
                        Latvakukan saavuttaa, siihen nukahtaa.

             

                                                                pikkuinen etana Elli,
                                                                   muurahainen ja toukka




Pikkuisella etanalla
oli koti koivun alla.
Lehtipeitto jalkain päällä,
nukkui siellä poutasäällä.

        Litteä ja pitkä liero,

     laiska sekä vähän kiero,

     asuu meidän seinustalla,

     nurkkakiven alla.

       Laiskottelu suurin huvi:

     siinä kului koko suvi.

       Talven tullen kylmää pakoon

  luikertelee puun rakoon.

                   

                      Madosta tulikin mieleen eräs josta oli syytä puhua lasten kanssa. 

Niinpä opiskelijamme Joni päätti varoittaa lapsia mahdollisesta vaarasta, kun retkeiltiin kallioisella paikalla. Vaarasta nimeltään kyy, joka saattaa lymyillä kiven koloissa ja tulla paistattelemaan päivää kalliolle. 

Kyy on Suomen ainoa myrkyllinen käärme. Todellisuudessa myrkyllisyys on kyyn tapa hankkia itselleen ravintoa ja vihonviimeinen puolustautumiskeino.  Uuden myrkyn valmistaminen menetetyn tilalle vaatii aikaa, joten kyy ei koskaan pure ellei ole pakko.

Kyyn tunnetuin tuntomerkki on selän sahateräkuvio.

Kiven koloja tutkiessa löysimme toisenlaisen eläimen joka muistuttaa äkikseltään pientä käärmettä. Lämpimänä aurinkoisena päivänä tutustuimme sisiliskoihin. 

Sisilisko liikkuu enimmäkseen maan rajassa, mutta saattaa toisinaan kiipeillä kivi-, ja kalliopinnoilla tai kuivuneissa puissa tai kannoissa. Se on päiväaktiivinen laji jonka elämää auringon tuottama lämpö ohjaa voimakkaasti. Aurinkoisena päivänä liskot liikkuvat ja paistattalevat ahkerasti, kun taas sateen aikaan ne eivät välttämättä lähde liikenteeseen ollenkaan.

Näitä pikkuisia veijareita lapset halusi tutkia lähemmin. Niinpä aikuinen nappasi yhden uteliaan liskon käteensä, jossa lasten oli mahdollisuus silittää sitä ja tutkia sitä lähemmin. Tietysti lisko päästettiin aina samaan paikkaan vapaaksi, mutta kun utelias oli tuo pikkuinen, niin se tuli aina uudelleen ja uudelleen lasten tutkittavaksi. Ja niinhän siinä kävi, että sisiliskosta tuli Virvatulien ihka oma lemmikki. Jokainen tahtoi itselleen oman liskon.

Niin Virvatulet saivat kotitehtäväksi valmistaa vanhempien kera itselleen ikioman liskon. 

                     

                              Ja jokainen lisko sai liskojen kastetilaisuudessa nimen.

Ja tottahan toki kastetilaisuudessa tarjoiltiin herkku, kuinkas muuten.