sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Luontoryhmä Maahiset


Luontoryhmä Maahisten touhuja 
Hei kaikille, siitä onkin vierähtänyt aikaa kun viimeksi päivitin tätä blogia.
Aloitin uudessa ryhmässä elokuussa, jonka kotikollo sijaitsee Valkeatalossa.
                   Aloitus on vienyt oman aikansa, saada kotikollon tavarat paikoilleen, löytää lähimetsistä omat retkeilypaikat ja tutustuttaa uudet lapset ulkoilun ihaniin saloihin.  
              Suurin osa lapsista koostui vanhoista metsäkerholaisista, mutta uusiakin lapsia saatiin iloiseen joukkoomme. Lasten ikä haarukka on ryhmässämme 2-5v.

Ihan ensimmäiseksi kerrattiin osalle tuttua Muumien retkeilykoulusta turvallisuus asioita, kuten
metsän säännöt, vaaran paikat ja mitä kaikkea metsässä voikaan tehdä.

Pidemmittä puheitta tässä teille hieman kuvia loppu kesän ja syksyn touhuista kuvin.
Kuvia on kertynyt joten en paljon kirjoittele, kuvat puhukoon puolestaan. 



 Ihka ensinmäinen retki metsään, joka suuntautui keskuspuistoon tutuille huudeille.

 puukiipeily kiinnostaa aina
                                  samoin metsään ilmestynyt poliisi auto


 Syksyn myötä ilmestyneet mustikat löisi tiensä pikkuisiin vatsoihin

 kahvilaleikeissä tarjoiltiin toisenlaisia herkkuja, kuten tässä täytekakkua
      Lapset saivat nimetä metsäpaikat, jotta myöhemmin he voivat
      helpommin nimetä minne haluavat matkata päiväksi
 Tässä on haukkakallio, koska usein sen yläpuolella nähtiin haukka

                    muita paikkoja on; Maahismetsä, perusmetsä, sysimetsä, mikä-mikä metsä, talvimetsä,....







       Kun ollaan luontoryhmä, niin silloin me ulkoillaan niin 
       usein kuin mahdollista koko päivä metsässä. Silloin lounastetaan ja levätäänkin ulkona.




 välipala hetki pikkumetsässä
                              Lounas Valkeatalon pihapiirissä

 lounas Haukkakalliolla
                                                            Laina kuljetuspyörä
 Tässä tarjolla laatikko ruokaa

käsien desinfioiinti

                                                                                   ruokahetki

Aina ruokailun jälkeen lapset pääsivät lepäämään, jotta jaksavat taas touhut iltapäivän.
Pienimmät nukkuivat ja isommat kuuntelivat sadun jonka jälkeen he pääsivät omiin touhuihinsa. 

 Ensimmäiset unet nukuttiin ihan taivas alla

 ja kyllä uni maittoikin
                                Seuraavat kerrat saatiin jo laavu pystytettyä
                                jonne pienten oli mukava pötkähtää lepäämään.

                                  Päästiin myös kokeilemaan Riistavuoren
                                  kodassa nukkumista

                                        Mutta laavu on se meidän oma paikka
                         
 jossa uni maistuu säässä kuin säässä

 isoimmat Maahiset sen sijaan lepäilivät ulkosalla
satuja kuunnellen
Maahisten touhuja metsässä, tässä muutamia:

 Lapset sai kerätä metsästä jotain pehmeää, kovaa, pitkää, karheaa..
Tällä tehtiin metsää tutuksi lapsille samalla kun käytiin läpi käsitteitä





mittaamista kävyillä





Omien leikkien aikaan usein leikittiin rakennus leikkejä.
Leikeissä oli rakennusmiehiä, insinöörejä, rakennusmestari, tarkastaja, tavaran toimittajat, siivojat, maalarit, petoni ukot,.


 joskus rakennetiin kerrostaloja, omakotitaoja, ravintoloita,...
                                                              väliin paikalla kävi
                                        vartioliikkeen ukkoja tai jopa poliisit







Tässä metsästä etsittiin jotain kaunista ja jotain joka ei sinne kuulu


 siinä samassa syntyi keskustelu mihin roskat oikeastaan kuuluu ja miksi
                                                             metsän kaunis mobiili

 roskapuu




    Ikävin tapahtuma mitä meille tapahtui, oli kun muutamat lapset sattui leikeissään
     maa-ampiasen pesälle. Mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä, vaikka muutama lapsi tarkistutettiin ammattilaisten avulla. 




Juhlallisin hetki oli kun Maahiset saivat esittää vanhuksille muutaman laulun Riistavuoren
sadonkorjuu juhlissa. 









Luulen että sadekelit on lasten mieluisin sää, jolloin saa ihan huolella lotrailla veden kanssa. 

 tutkia mitä kaikkea rapakosta löytyy
                                                     
hyppiä lätäköissä


 mittailla veden määrää ja ihmetellä sen värejä
                                                                                      kastella pensaita
 ja tietysti onkia suuria kaloja pienestä rutakosta

 saaliina jopa suuren suuria hai kaloja tai jopa valaita





Sadevedellä saattoi tehdä väri kokeiluja, esim tehden syksyn lehden värejä













                                                          ...  sekä maalailla tauluja

















Syksyn viileillä ilmoilla on hyvä aloittaa liikunta leikit,
sillä silloin ei pääse kylmä yllättämään

 narulla kävelyä




                                                                                   juoksua
 vuorikiipeilyä

hetken huilaaminen ja sitten taas jaksaa



Ihanat Maahiset toivottavat antoisaa syksyä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti