perjantai 25. maaliskuuta 2016

Virvatulien pääsiäisen pelkokerroin


                                          PELKOKERROIN
Viime vuonna pääsiäisenä lapset kokivat jännittäviä hetkiä noita Nokinenän kanssa. Tällöin he joutuivat maistelemaan kaikenmoisia kauheuksia kuten; matoja, peikonhampaita....
Tänä vuonna kovasti odoteltiin noita-akkaa, mutta nyt olikin vuorossa hieman toisenlainen rohkeuden koitospäivä. Lapsille sana pelkokerroin olikin hieman outo ja uusi juttu, joten osaa kyllä hieman jännitti saapua aamulla kerhoon.
Onneksi jokainen rohkaisi mielensä ja uskaltautui tehtäviin, kukin vuorollaan. Osa olisi tietysti tehnyt kaikki tehtävät. Niin hauskaa se lasten mielestä oli, että sen jälkeen he keksivät tehtäviä meille aikuisille.
Tässä kuvat puhukoon puolestaan päivän tehtävistä.

                                         Eka testi;



Lasten toive; putkessa kävely tien ali




Tästä se sitten alkaa




Puusta pussin haku






Ensin näytti ettei ylety, mutta hakija sai ketterästi itsensä kiepautettua puun toiselle puolelle.






 Pääsiäisarvoitus



  Yleensä se on valkoinen, joskus jopa ruskea.
Kun suklaasta on kuori sen, niin vesi nousee kielelle...

RUOKARULETTI







                                                                                            






Sokkokävely eli LABYRINTTI






 Vasemmalle... stop.... eteenpäin... stop...









RUOKARULETTI






KÄSI TUNTEMATTOMAAN


                              hmm.. piikikästä, pistelee....
 mikä ääni?...

RUOKARULETTI













Angry birds-merkki aina rohkeasta suorituksesta.











KYÖPELIN VUORELTA ALAS LASKEUTUMINEN   
  



















Etsikää puusta kori ja tuokaa se alas

 Löytyihän se, mutta on se korkealla...

 ... aikansa pohdittua ja kokeiltua kori saatiin alas.
          kaikki halusi testata ruokaruletin lopuksi.


 Rohkeita lapsia nämä virvatulet.
                                                                Taputus ja kumarrus kaikille.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti