lauantai 8. lokakuuta 2016

Pienet Vaapukat valloittavat

Meidän ihanat pikku Vaapukat

harjoittelivat aluksi Riistavuoren lähistöllä. Ero vanhemmista opettelu oli joillekin rankkaa, mutta kuten aina niin jokainen oppii aikanaan. Aikuisen läsnäolo, hellyys ja syli ovat erityisen tärkeitä, kun pieni harjoittelee omista vanhemmistaan irtautumista

Lopulta kun uskallettiin lähteä samaan metsän missä isot retkeilevät, niin kappas vain kerhot alkoivat sujua paremmin mielin. Paikka oli meille aikuisille tuttu ja pienille helpompi liikkua sekä sieltä löytyi isompien tekemät mielenkiintoiset majat.

Laulut, musiikki, yhteisleikit ja kirjat ovat olleet niitä mukavia asioita pienille , niin ja marjojen syöminen.
Pienten kanssa on hyvin tärkeää toistaa samoja asioita joka kerta, kuten esim. joka kerta pitää  käydä ison kiven luona laulamassa elefantti laulu. Tuttujen asioiden toistaminen luo turvallisuutta.




 Tässä piirrettiin se hyvinkin tärkeä norsu Riistavuoren piha-asfaltille.



Elefantti marssii tömistäin.
Se on hirveän valtava näin.
Ei näy sillä varpaita enää,
mutta o-ou katso sen nenää. ...... TRÖÖT


 


                      
                                                 


                                                Marjat maistuu pienten suussa






                       Liikkuminen pienillä jaloilla metsän siimeksessä on hyvinkin haastavaa puuhaa


                                   siellä voi kaatuilla, kuten aikuinen tässä ja
                                     aiheutti kaatumisellaan  suurta hilpeyttä
                                       pienille.









Uudestaan huusivat lapset
                                                          kukkuu, kukaan ei löydä minua

 ...eikä meitä.
                                                         Lähistöllä puksuttava juna
                                                          kiinnostaa kovin.
 ... ja tietty isompien lasten rakentama maja.
                                                     majan lähistöllä oli sopiva kivi
                                                        joka  innosti pieniä
                                                      grillailemaan nakkeja .
 Reppupuu

                                                         lahopuusta löytyy aina jotain
                                                                    ihmeteltävää



 












Syömään.... kerhon paras hetki alkaa







nam.... maistuu








Joskus pieni lukuhetki on paikallaan


                                                    ja yhteinen lentomatka Afrikkaan










    Leikkien ja eväshetken jälkeen pikku jalat kipittävät kiireesti vanhempien luokse.












”Hoivaa, helli, rapsuta – silitä pientä päätä.
Lähelle ota ja lämmitä – älä hellyyttäsi säästä.
Ole tuhlari lempeiden sanojen, kosketa poskea, kättä.
Tuudita, helli ja hyräile, ota syliin, pitkään pidä. ”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti