lauantai 8. lokakuuta 2016

Virvatulien syyskuun touhut


Syyskuu Virvatulien kerhossa
Kaunis syyskuu helli metsäkerholaisia oikein kunnolla. Ja kun Virvatulet retkeilevät iltapäivisin , niin yön koleus ja kylmyys oli tipotiessään. Eväshetkillä oli suorastaan kesäisen lämmintä auringon paisteessa ja mikäs siinä oli aikuisenkin nauttia päiväkahvit hyvän seuran kera.



syyskuussa kerhossa vieraili muumeista Tuutikki. Hän on  talvea rakastava hahmo, joka asuu talvisin Muumien uimahuoneessa kahdeksan näkymättömän päästäisen kanssa.
Luonteeltaan Tuutikki on aktiivinen, elämänmyönteinen ja kiinnostunut kaikista asioista.
Hän on myös viisas ajattelija, joka osaa ratkaista monenlaisia pulmia järkevällä ja käytännöllisellä tavalla.
Tuutikki huolehtii muumien turvallisuudesta, niin kuin myös meidän metsäkerholaistenkin. Tuutikin avustuksella opettelimme tuntemaan metsämme ja kulkureittimme kerhopaikalle maamerkkien avulla, tunnistamaan varanpaikat, mitä tehdään jos sattuu onnettomuus ja miten toimia jos on eksynyt.


Tässä ollaan menossa kerhopaikalle oikotietä pitkin jossa joutuu hieman kapuamaan jyrkkääkin mäkeä ylös.











Kanto, johon lapset työnsivät  reikiin pikkuisia tikkuja
ja ristivät en metsän syntymäpäivä kakuksi

´Tämä kohta on nimetty viidakoksi


Tässä kohtaa on oltavat varovainen varsinkin jos tukit ovat märkiä. Silloin on vaarallisen liukasta. Tukkijoki on aika osuva nimi tälle paikalle.

                                 Matkanvarrella yksi kiinnostavin maamerkki on   
                                                        HALAAVAT PUUT.






















Tämä ei ole hyvä maamerkki.
                                                                                  Kolmiokivi
Kallio


                    Mitäpä luulette ovatko nämä aidat hyvä maamerkki?









                                       Sitten harjoiteltiin mm. laastarinlaittoa. Aika pelottava joillekin lapselle saada piirretty haava käteen ja siihen kaverin laittama laastari.
Aikuiset sai sen vuoksi useamman laastarin.








Harjoiteltiin myös isompaakin onnettomuutta. Tässä aikuinen on leikisti satuttanut jalkansa/ päänsä ja ei pysty liikkumaan... huh huh käärettä tuli niin jalkaan, käteen kuin päähänkin sekä käärittiin lämpöpeittoon odottamaan ambulanssin tuloa. Hyvässä hoidossa oltiin.



Viimeiseksi harjoiteltiin hieman kartan lukua ja sen avulla muumit löytyivätkin helposti.












Maamerkki kortit









Opiskelun välissä myös leikittiin


Majaleikkejä ja kotileikkejä
                                                                                          Laulettiin

Matkusteltiin lentokoneella milloin minnekin.

                                                             Sahattiin kerhopaikalle istuinpuu
ja kannettiin se yhdessä paikoilleen.













                                                                                 Tanssittiin










ja kuunneltiin satuja




 Eräänä päivänä Riistavuoressa meitä odotti yllätys: vanhuksille oli järjestetty syyspäivä kunniaksi lettukestit pihalle muutaman eläinystävän kera.


Alpakka

ja pari pientä kiliä







Tässä vuori kiipeillään, joka oli yhden lapsen toivomusleikki
















                   ja tässä tehdään metsätaidetta vuorostaan toisen lapsen toiveesta/innoittamana


                                                                                                               
                                                 Juustoleipiä


Trip-mehua















            







                              Niin ja poimittiin vielä viimeisiä marjoja kotiin äidille tuliaiseksi




Puolukoita poimin, poimin, poimin
puolukoita poimin äidille.
Hip hei tral-lal-laa kohta maistaa saan.
Hip hei tral-lal-laa piirakkaa










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti